Thursday, January 28, 2010

Kommarit natsijahdissa

Suomen Antifasistinen Komitea, eli Johan Bäckman, Leena Hietanen, Petri Krohn, Juha Molari, Tommi Lievemaa ja Janne Nummela (aka Sven Laakso) (+mahdollisesti Arto Tuominen ja ehkä vielä joitain, jotka saattavat olla pelkkiä pseudohenkilöitä), ei ole enää yksittäisten marginaalipuolueisiin kuuluvien kylähullujen kokoelma. Samanlaista juttua alkaa kuulua myös eduskuntapuolueiden riveistä, ainakin Vasemmistoliitosta.

Kuopion kaupunginvaltuutettu Heidi Komulainen kirjoittaa:

Eräiden tovereiden kanssa tässä taannoin väittelin siitä, onko Sofi Oksanen natsi, vai ei. Tuolloin puolustelin häntä melko kiivaastikin natsi-syytöksiä vastaan kyeten argumentoimaan vain julkisen keskustelun perusteella Oksasesta muodostamani kuvan perusteella. Väitin mm., että hän on ennen kaikkea feministi eikä mikään natsi. Puolustelin Oksasta myös sanoen, että aina jos joku nainen pärjää Suomessa kirjallisuuden saralla (tai missään muuallakaan) ovat miehet heti kuorossa keksimässä suuria syytöksiä ja kritiikkiä tätä kohtaan.

Nyt, luettuani Oksasen teokset ”Stalinin lehmät” ja Finlandia-palkitun ”Puhdistuksen”, joudun valitettavasti sanomaan olleeni väärässä ja voin yhtyä tovereideni kuoroon: Sofi Oksanen on natsi. Aikamoista puhdistustahan teos ”Puhdistus” nimittäin huokuu kaiken kaikkiaan. Se kylvää kansallismielisyyttä ja toisaalta neuvostovastaisuutta pukemalla vapaata Viroa puolustavat hahmonsa pellavapäisiksi kaikin puolin rakastettaviksi olennoiksi, kun taas kommunismia symboloi pitkälti kärpänen katossa, joka odottaa vain tulevansa liiskatuksi. Kommunistit ovat vain raiskaavia, katkeria ja haisevia pettureita.

Sofi Oksasella on muuten ihan oikeaa kokemusta Neuvostoliitosta, toisin kuin Heidi Komulaisella, jolle Neuvostoliitto on vain jotain ihqua josta isi on kertonut.

Vasemmistoliiton kriteereillä melkein kaikki muut kuin vasemmistoliittolaiset voidaankin määritellä natseiksi. Selviämmekö Venäjän SAFKA-asetuksen mukaisella armeliaalla 3-5 vuoden tuomiolla vai hirtetäänkö meidät?

1 comment:

Rita Dahl said...

Jospa lopettaisit ystävällisesti perättömän propagandasi levittelyn. Minulla ei ole yhtään mitään tekemistä SAFKAn kanssa.