Wednesday, September 6, 2017

Ruskeat tytöt

Täytyypä pitkästä aikaa kommentoida jotain, nimittäin Koko Hubaraa ja kumppaneita. Koko aikaansai myrskyn vesilasissa paheksumalla Laura Lindstetiä ja Oneironia:

Siksi Oneiron on harmistuttava, huolestuttava ja jopa vaarallinen. Pyysimme toimittaja Kyösti Hagertin kanssa Lindstedtiä radiohaastatteluun, mutta hän kieltäytyi. Hänen mielestään kokemaamme ongelmaa ei ole, koska hahmot eivät ole todellisia.

---

 Ihmisenä, joka on saanut juutalaisen kasvatuksen ja tapellut syömishäiriötä vastaan lapsesta saakka, koen hyvin loukkaavana, että yksi kokemuksistani ja olemassaoloitani on yksinkertaistettu jännittäväksi tarinaksi kantasuomalaisen naisen toimesta. Miksi hän ei voinut kirjoittaa tarinaa kantasuomalaisen, evankelisluterilaisen naisen näkökulmasta? Ja miten seitsemän ei-suomalaista naista edes puhuu suomea keskenään?

Myöhemmin Hubara sitten korjasi selityksiään:


”En ole kieltänyt valkoisia taiteilijoita luomasta rodullisia hahmoja”, hän toteaa edelleen.
”Myös kuvitteellisten hahmojen pitää olla uskottavia, sillä mielikuvat jäävät elämään ja osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Sanat ja tekstit tuottavat todellisuutta.”
On marraskuu 2016, ja Hubara pohtii kohua kotonaan Helsingissä.
Hubara selittää, että anoreksia on vakava sairaus, joka ei johdu vain juutalaisuudesta. Hänestä Lindstedt tulkitsi syömishäiriöistä juutalaisnaista ”todella stereotyyppisesti ja epäuskottavasti”.
Hubara puhuu kulttuurisesta omimisesta, joka on tuttua esimerkiksi saamelaisille.

Olisi toki täysin hyväksyttävää arvostella kirjaa epäuskottavuudesta, jota se hyvinkin voi olla, tai kirjailijaa sietämättömästä besserwisseriydestä, joka ainakin olisi totta. Mutta ei, alkuperäisessä kirjoituksessa oli kysymys siitä ja vain siitä, että kirjailija oli vääränvärinen henkilöihinsä verrattuna.

Hubara ja kumppanit valittavat että heitä ei hyväksytä suomalaisiksi. Mutta ideat  turvallisista tiloista jonne valkoisilta on pääsy kielletty ja 'rodullistettujen' 
 siirtämisestä yleisistä kouluista kotiopetukseen kyllä tuntuvat viittaavan siihen, että he eivät sitä haluakaan.