Friday, August 29, 2008

Pand osaa olla vielä hölmömpi kuin Rauhanpuolustajat (ja se ei ole vähän)

PAND - TAITEILIJAT RAUHAN PUOLESTA Julkilausuma.

Georgia hyökkäsi yöllä 7.8.2008 Etelä-Ossetiaan vain kolme tuntia sen jälkeen, kun oli tehnyt aseleposopimuksen osseettien/Venäjän kanssa, murhaten satoja, saatujen tietojen mukaan jopa 1 500 ihmistä ja hävittäen Tshinvalin, autonomisen alueen pääkaupungin. Tällaista toimintaa ei voida pitää alueen haltuunottona/ tilanteen vakauttamisena, kuten Georgian presidentti, Saakashvili, on myöhemmin selitellyt. Tällainen toiminta täyttää sodan tunnusmerkit.

USA:n ja Israelin tuhansia neuvonantajia ja asiantuntijoita työskentelee Georgiassa, joka on Kaukasuksella USA:n jalansija. Ei liene epäilystäkään, että USA ja Israel tiesivät Saakashvilin hyökkäyssuunnitelmista.

Sotshin v. 1992 sopimus asetti Venäjän Etelä-Ossetian alueen rauhanturvaajaksi. Levottomuuksien aikana Venäjä varoitti Georgiaa useaan otteeseen ryhtymästä mihinkään rankkoihin kosto- tms. toimenpiteisiin osseetteja vastaan. Sodan aloitus olisi näin ollen myös sotaan ryhtymistä Venäjää vastaan.

Venäjä puolustautui Georgian hyökkäystä vastaan voimallisilla sotilaskohteiden ja huoltoreittien pommituksilla sekä maajoukkojen lähettämisellä. Venäläiset ajoivat muutamassa päivässä georgialaisjoukot pois Etelä-Ossetiasta ja pakottivat ne vetäytymään takaisin Tbilisiin. Tiettävästi Venäjä pyrki kiitettävällä tavalla välttämään kaikkia siviilikohteita, eikä siviiliuhreja tietojen mukaan ole juuri ilmennyt Georgiassa. Tosin se, joka alkaa sodan epämoraalisin perustein, on vastuussa
kaikesta, mitä siitä seuraa. Hyökkäyssota on aina tuomittava rikos.


Vaikuttaa siltä, että koko kammottavalla, ihmishenkiä häikäilemättä tuhoavalla operaatiolla pyrittiin Venäjän poliittiseen mustamalaamiseen länsimediassa ja tätä hyödyntäen USA:n haluamien ohjuskilpien sijoituslupiin Puolassa ja Tsekissä sekä Naton laajentamiseen niin Kaukasuksella kuin Euroopassakin.

Suomen ETYJ-edustaja, ulkoministeri Stubb on kuuliaisesti väittänyt Venäjää Georgian kriisin aiheuttajaksi. Hänen mukaansa Suomen olisi pikimmin liityttävä Natoon. Puolustusministeri Häkämies on jo aiemmin esittänyt samoin perustein asebudjettimme kasvattamista 50 lisämiljoonalla. Herrojen ministereiden argumentit pohjaavat täysin virheelliseen tilannearvioon ja ovat Suomelle totaalisen väärää ja vahingollista politiikkaa. Katsomme USA:n tukeman
Georgian olevan Kaukasuksen nykyisen kriisin synnyttäjä.

Nato on imperialistisen USA:n työkalu, joka hyökkäsi Afganistaniin ja Irakiin. mSe on sotinut ja tappanut näissä maissa jo vuosikausia viattomia siviilejä. Suomella ei ole mitään tarvetta, eikä mitään uhkaa, jonka takia maamme pitäisi antautua kenenkään käskyläiseksi, etenkään kätensä kyynärpäitä myöten vereen upottaneen, tekopyhän USA:n hallinnon vasalliksi.

Suomen kansa on lukuisia kertoja kaikissa mahdollisissa yhteyksissä ilmaissut mielipiteenään, että se ei halua liittyä Natoon. Kansan tahtoa on kunnioitettava sodan ja rauhan kysymyksissä.

Venäjä on Suomen naapurivaltio. Venäjän ja Suomen pitkä maaraja on maailman rauhallisin ja turvallisin raja. Meidän kaupankäyntimme ja kulttuurivaihtomme ovat vilkkaita. Kansamme ovat ystävällisissä suhteissa keskenään. Johdonmukainen puolueettomuuspolitiikka kansainvälisten myrskyjen keskellä on pienen valtion järkevin ja ainoa kestävästi kannattava linja.

Rauha ja yhteistyö sekä toisten ymmärtäminen ja auttaminen on ainoa tie, jota kulkien saavutamme aitoa kunniaa ja arvonantoa maailman valtioiden joukossa.

Näin edellytämme jatkuvan.

27.8.08

PAND - TAITEILIJAT RAUHAN PUOLESTA


Julkilausuma julkaistiin ihan erityisen aivokuolleen, ennenkin kommentoimamme, vunet.orgin 'uutisissa'.

Thursday, August 21, 2008

56-68-79

Tshekkoslovakian miehityksestä on tänään tasan 40 vuotta, joten palautetaanpa mieliin, millaisen lausunnon Suomen rauhanpuolustajat antoivat asiasta Rauhan puolesta -lehden numerossa 5/1968:

"Viiden Varsovan liiton maan toimenpiteet perustuvat yhteisiin sopimuksiin näiden maiden riippumattomuuden ja alueellisen koskemattomuuden turvaamiseksi Länsi-Saksan ja NATO:n taholta tulevaa uhkaa vastaan. Tshekkoslovakian valtion johtajat toteavat itse vaaran olemassaolon ja tunnustavat aikaisemmin aliarvioineensa kansainvälisen tilanteen vaikutukset ja vaarat."

"Viiden Varsovan liiton maan toimenpiteet" on aika mahtava eufemismi. Mahdollisesti sen kanssa pystyy kilapailemaan "DDR:n valtion rajan turvaaminen" (Rauhan puolesta 4-5/1975). Meilläpäin tavattiin puhua Berliinin muurista.

Nyt Rauhanpuolustajat ovat siirtyneet jo nettiaikaan, ja ovat kommentoineet tämän kesän rähinää aivan säteilevän älykkäästi:

Syntynyt kriisitilanne osoittaa, miten tuhoisaa on taistelu öljystä ja maakaasusta ja niiden kuljetusreiteistä. Rauhan säilyttämiseksi ja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi on välttämätöntä vähentää kansantalouksien riippuvuutta öljystä. Kaikkein vähiten maapallomme kestää resurssien tuhlaamista asevarusteluun ja sotimiseen.

Kaukasuksen kriisi osoittaa myös, että sotilasliitto Naton
laajeneminen itään kiristää alueen tilannetta ja vähentää
turvallisuutta. Samoin se osoittaa, että Jugoslavian hajottaminen ja Kosovon itsenäisyyden tunnustaminen EU:ssa oli harkitsematonta. Päätös johtaa myös muiden valtioiden hajoamiseen ja vastakkainasettelujen
kiristymiseen, vaikka ekologinen tilanne edellyttäisi rakentavaa ja pitkäjänteistä yhteistyötä valtioiden ja kansanryhmien kesken.


Kaikki on edelleenkin NATO:n syytä.

Friday, August 1, 2008

Turpiin vaan

Satuin eilen olemaan ravintelissa nautitsemassa vehnäolutta, kun talonvaltaajien miekkari marssi ohi. Se nyt ei varisnaisesti pystynyt viemään porvarin yöunia, mutta ihan lystejä siellä ilmeisesti sitten kuitenkin tapahtui:

Rautatieaseman edessä kulkueessa alusta asti mukana ollut, jokseenkin kännissä oleva äijä näytti peukkua joillekin mustaihosille random-tyypeille ja heitti läppää tyyliin "hyvä meininki niggas". Demon antifa-tyypit sitten hakkas tän puolustuskyvyttömän yksinäisen äijän kolmen miehen voimin maahan ja potki sitä vielä maassa. Oli aika verinen naama kun siitä nousi. Kaikki tää tietysti sivustakatselijoiden ja kyttien edessä.

Höhö, taistelu on tuotu takaisin kadulle, mutta ne taistelevat keskenään. Siitä vaan, talonvaltaajan hakkaaminen ei sais ees olla rikos.