Saturday, March 21, 2009

Noni, Tuomioja, kannattiko yllyttää kusiaivoja?

Erkki Tuomioja arvioi viime vuonna nettisivuillaan Johan Bäckmanin Pronssisoturin. Vaikka Tuomiojakaan ei pystynyt löytämään kirjasta mitään kovin hyvää, päällimmäiseksi jäi kuitenkin Tuomiojan tuomio Bäckmaninvastaista avointa kirjettä vastaan. Tuomiojan mielestä se oli sensuurikirjelmä, joka sotii suvaitsevaisuutta ja sananvapautta vastaan. Bäckman itsekin vetosi siihen, että historiassa pitää saada esittää erilaisia tulkintoja. Nyt kuitenkin yllättäen Viron suurlähetystöllä ei olekaan sanavapautta, eikä historiasta enää saisi esittää edes sellaisia tulkintoja, jotka Suomessa ovat aina olleet peruskauraa. Kyllä, edes 70-luvulla kouluissa ei opetettu, että Baltian maat olisivat liittyneet vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon. Vasemmistoa ja rauhanjärjestöjä se toki vitutti. Bäckmanilta ja kumppaneilta ei liioin heru tukea esimerkiksi Sergei Metlevin eikä kirkkoherra Niinivirran sananvapaudelle. Tuomiojakin on ollut ihan hiljaa, oikeasti on ikävää, että hän ei ole nyt ulkoministeri.

Mahtavatkohan edes Putin ja Medvedev olla tilanteesta iloisia? Suomi on nyt rinnastumassa entisiin neuvostotasavaltoihin. Onko se tarkoitus, vai onko Bäckman keittänyt sopan omin lupineen? Putinistien symppaajat ovat aika vähissä, Jaakko Laakso, tietenkin, ja esimerkiksi bloggaava typerys Pekka Siikala, joka yrittää kääntää keskustelun johonkin mystiseen Venäjän vastaiseen sotakiihkoiluun.

Hyvä puoli asiassa on se, että Bäckmanin klikki on varma häviäjä, riippumatta siitä, osoittaako mieltä pari surkimusta, jolloin Bäckmanille nauretaan, vain suuri riehuva ryssälauma, jolloin Bäckmanille raivostutaan. Toivottavasti ainakin Juha Molari saadaan pois Suomen kirkkoa rumentamasta.

Tässä vielä kuunneltavaa: Shitter Limited: Saatanan ryssät