Lisää sananvapauden rajoja

Johan Bäckman ei enää julkaise kriittisiä kommentteja blogissaan. Kirjattakoon sitten tänne, että Neu^H^H^HVenäjän kirjailijaliitolle pitämässään vastenmielisessä palopuheessa oli puolitotuuksien seurana selvää valhettakin, nimittäin Dostojevskin Rikoksesta ja rangaistuksesta:

Mutta Suomen politiikan fasistisoinnin aikana 1920- ja 1930-luvuilla tästä kirjasta ei ilmeisesti ilmestynyt uusia käännöksiä.

Tunnetuin käännös, eli Hollon käännös ilmestyi 1924.

Muutenkin puhe on tuttua tuubaa:

Tänään se, mitä lännessä kutsutaan ”venäläiseksi kirjallisuudeksi”, ei ole mitään muuta kuin russofobiaa: sotaa Venäjän kansaa, venäläistä naista, venäläisiä lapsia, Venäjän kansan demokraattisesti valitsemia johtajia vastaan. Kaikenlaiset sorokinit, pelevinit, jerofejevit, politkovskajat ovat valtaisan mainoskampanjan ansiosta länsimaiden suurelle yleisölle venäläisen kirjallisuuden ainoa kuva, vaikka todellisuudessa heidän tekstinsä on vihaa ja sotaa Venäjän kansaa vastaan. Heidän avullaan voidaan levittää kiihkeää rienausta ja saastuttaa länsimaisen ihmisen sielu ajatuksella siitä, että Venäjä idea on puhdasta likaa ja pornografiaa.

Jee, se, mitä ennen kutsuttiin neuvostovastaisuudeksi ja haluttiin kieltää, on nyt sitten russofobiaa ja se halutaan kieltää. Kyllä tästä tietysti eräänlainen itsensä toteuttava ennustus syntyy, pikku hiljaa jokainen täysipäinen oppii pelkäämään ja vihaamaan Venäjää.