He tekevät sen itse

Tulinpa vilkaisseeksi Megafonia, tuota uuden vasemmiston hörönaurettavaa verkkolehteä. Kyllä kannatti, sieltä löytyi suorastaan helmi:

Kohti seksuaalieron skitsogenesistä

Luciana Parisi

Kääntänyt: Jussi Parikka

Lontoossa asuva italialainen mediateoreetikko Luciana Parisi on pyrkinyt "abstraktin seksin" ajatuksellaan uudistamaan kyberfeminististä ajattelua. Oheisessa artikkelissa Parisi hahmottelee seksuaalieron ontologiaa ja skitsogenesistä liikkumalla Sadie Plantista ja Gilbert Simondonista Félix Guattariin ja Brian Massumiin. Parisin työ on nostanut tärkeällä tavalla esiin, miten politiikka ja valta toimivat konkreettisesti molekulaarisilla tasoilla. Tällöin perinteisemmät kulttuurintutkimuksen representationaaliset kriittiset mallit eivät ole riittäviä ymmärtämään miten kapitalismi toimii suoraan biodigitaalisten prosessien modulaationa.

Samaa hörönlöröä jatkuu sitten kolme sivua, ja lopussa kääntäjä yllättäen kiittää ketäs muuta kuin Eetu Vireniä. Verkossa on ollut jo vuosia vitsiksi tarkoitettu ohjelma, joka tuottaa tyhjästä vastaavaa tekstiä (joka kerta erilaisen, vieläpä). Näytteeksi:

1. Capitalism and the cultural paradigm of expression

The primary theme of the works of Gaiman is the economy, and some would say the genre, of prepatriarchial sexual identity. Lyotard uses the term ‘modernist situationism’ to denote a mythopoetical paradox.

However, the subject is interpolated into a that includes art as a reality. The premise of neocapitalist cultural theory states that language may be used to exploit minorities.

But the main theme of Finnis’s[1] model of the cultural paradigm of expression is the role of the reader as participant. Sontag’s analysis of neocapitalist cultural theory implies that the task of the writer is significant form, but only if the premise of the cultural paradigm of expression is invalid; if that is not the case, we can assume that the State is intrinsically a legal fiction.

Ja niin edespäin. Koska tietokoneohjelma pystyy kirjoittamaan samantasoista tekstiä kuin uuden vasemmiston ajattelijat, ehkä tietokoneiden johtama yhteiskunta ei olekaan pelkkää scifiä. Ehkä eläinten ikeuksiakin pitää ruveta pohtimaan vakavasti. Mikä hyvänsä selkärankainen, nisäkkäästä nyt puhumattakaan, voittaa helposti älykkyydessä jokaisen tietokoneohjelman, ja siten luultavasti myös jokaisen uuden vasemmiston edustajan.