Ruskeat tytöt pistävät aina vain paremmaksi:
And then there is also the habit of white women building careers on
the traumatized bodies of black women and girls, which is not anything
new, but very much evident in photographer Meeri Koutaniemi’s work. She
launched her career by photographing of female genital surgery in Kenya. The photographs exposing the Maasai girls’ faces and identities were displayed in Finland’s biggest newspaper Helsingin Sanomat
in 2014, as well as other media platforms. The debate that ensued with
the publication of Koutaniemi’s photographs was captioned well in Teivo Teivainen’s, Professor of World Politics at the University of Helsinki blog post. This display of African girls’ most private parts forced organizations such as UNICEF to publicly condemn
Koutaniemi’s work. Meeri Koutaniemi has since been feeding the Finnish
white gaze for years by bringing images of these different African
rituals and customs to public exhibition spaces in Finland.
Like western feminists, who have sensationalised female genital surgeries by naming it genital mutilation, Koutaniemi represented the female circumcision through what researcher Chandra Mohanty calls the western gaze. African feminists have condemned this western gaze which materializes the western saviour mentality. In the Journal of Opinion titled “African women in an age of transformation”, African feminists argue that the debate on female circumcision should be placed within African feminist discourse.
Vai että ihan kirurgiaa. Pitäkööt hyvänään.
Monday, May 28, 2018
Wednesday, September 6, 2017
Ruskeat tytöt
Täytyypä pitkästä aikaa kommentoida jotain, nimittäin Koko Hubaraa ja kumppaneita. Koko aikaansai myrskyn vesilasissa paheksumalla Laura Lindstetiä ja Oneironia:
Siksi Oneiron on harmistuttava, huolestuttava ja jopa vaarallinen. Pyysimme toimittaja Kyösti Hagertin kanssa Lindstedtiä radiohaastatteluun, mutta hän kieltäytyi. Hänen mielestään kokemaamme ongelmaa ei ole, koska hahmot eivät ole todellisia.
---
Ihmisenä, joka on saanut juutalaisen kasvatuksen ja tapellut syömishäiriötä vastaan lapsesta saakka, koen hyvin loukkaavana, että yksi kokemuksistani ja olemassaoloitani on yksinkertaistettu jännittäväksi tarinaksi kantasuomalaisen naisen toimesta. Miksi hän ei voinut kirjoittaa tarinaa kantasuomalaisen, evankelisluterilaisen naisen näkökulmasta? Ja miten seitsemän ei-suomalaista naista edes puhuu suomea keskenään?
Myöhemmin Hubara sitten korjasi selityksiään:
”En ole kieltänyt valkoisia taiteilijoita luomasta rodullisia hahmoja”, hän toteaa edelleen.
”Myös kuvitteellisten hahmojen pitää olla uskottavia, sillä mielikuvat jäävät elämään ja osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Sanat ja tekstit tuottavat todellisuutta.”
On marraskuu 2016, ja Hubara pohtii kohua kotonaan Helsingissä.
Hubara selittää, että anoreksia on vakava sairaus, joka ei johdu vain juutalaisuudesta. Hänestä Lindstedt tulkitsi syömishäiriöistä juutalaisnaista ”todella stereotyyppisesti ja epäuskottavasti”.
Hubara puhuu kulttuurisesta omimisesta, joka on tuttua esimerkiksi saamelaisille.
Olisi toki täysin hyväksyttävää arvostella kirjaa epäuskottavuudesta, jota se hyvinkin voi olla, tai kirjailijaa sietämättömästä besserwisseriydestä, joka ainakin olisi totta. Mutta ei, alkuperäisessä kirjoituksessa oli kysymys siitä ja vain siitä, että kirjailija oli vääränvärinen henkilöihinsä verrattuna.
Hubara ja kumppanit valittavat että heitä ei hyväksytä suomalaisiksi. Mutta ideat turvallisista tiloista jonne valkoisilta on pääsy kielletty ja 'rodullistettujen'
siirtämisestä yleisistä kouluista kotiopetukseen kyllä tuntuvat viittaavan siihen, että he eivät sitä haluakaan.
Siksi Oneiron on harmistuttava, huolestuttava ja jopa vaarallinen. Pyysimme toimittaja Kyösti Hagertin kanssa Lindstedtiä radiohaastatteluun, mutta hän kieltäytyi. Hänen mielestään kokemaamme ongelmaa ei ole, koska hahmot eivät ole todellisia.
---
Ihmisenä, joka on saanut juutalaisen kasvatuksen ja tapellut syömishäiriötä vastaan lapsesta saakka, koen hyvin loukkaavana, että yksi kokemuksistani ja olemassaoloitani on yksinkertaistettu jännittäväksi tarinaksi kantasuomalaisen naisen toimesta. Miksi hän ei voinut kirjoittaa tarinaa kantasuomalaisen, evankelisluterilaisen naisen näkökulmasta? Ja miten seitsemän ei-suomalaista naista edes puhuu suomea keskenään?
Myöhemmin Hubara sitten korjasi selityksiään:
”En ole kieltänyt valkoisia taiteilijoita luomasta rodullisia hahmoja”, hän toteaa edelleen.
”Myös kuvitteellisten hahmojen pitää olla uskottavia, sillä mielikuvat jäävät elämään ja osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Sanat ja tekstit tuottavat todellisuutta.”
On marraskuu 2016, ja Hubara pohtii kohua kotonaan Helsingissä.
Hubara selittää, että anoreksia on vakava sairaus, joka ei johdu vain juutalaisuudesta. Hänestä Lindstedt tulkitsi syömishäiriöistä juutalaisnaista ”todella stereotyyppisesti ja epäuskottavasti”.
Hubara puhuu kulttuurisesta omimisesta, joka on tuttua esimerkiksi saamelaisille.
Olisi toki täysin hyväksyttävää arvostella kirjaa epäuskottavuudesta, jota se hyvinkin voi olla, tai kirjailijaa sietämättömästä besserwisseriydestä, joka ainakin olisi totta. Mutta ei, alkuperäisessä kirjoituksessa oli kysymys siitä ja vain siitä, että kirjailija oli vääränvärinen henkilöihinsä verrattuna.
Hubara ja kumppanit valittavat että heitä ei hyväksytä suomalaisiksi. Mutta ideat turvallisista tiloista jonne valkoisilta on pääsy kielletty ja 'rodullistettujen'
siirtämisestä yleisistä kouluista kotiopetukseen kyllä tuntuvat viittaavan siihen, että he eivät sitä haluakaan.
Saturday, December 26, 2015
Pitkästä aikaa jotain
Vastaanottokeskuksiin heitetyt polttopullot antoivat inspiraation seuraavaan:
Yhteenveto
Iskujen pohjalta voidaan tehdä yhteenveto. Maahanmuuttokriitikoiden käyttämien menetelmien valikoimaa on laajennettu. Maahanmuuttokriitikot ovat päivittäneet näkemystä yhteenotosta, ja vieneet sitä reaktiivisesta protestista kohti proaktiivista hyökkäystä. Taktiselta kantilta maahanmuuttokriitikot pyrkivät ottamaan aloitteen itselleen ja viemään kamppailua yhä enemmän kentälle, jota virkavallan on vaikeampi kontrolloida. Maahanmuuttokriitikot pystyvät tarvittaessa kostamaan virkavallalle ja tekemään sen arjesta hankalampaa, sekä tarvittaessa häiritsemään yhteiskunnan keskeisiä tavarahyödykevirtoja. Lyhyesti: täkäläinen maahanmuuttokritiikki on tullut uudelle vuosikymmenelle.
On selvää, että tällaiset iskut hämmentävät eivätkä herätä kovin positiivisia ensireaktioita väestössä laajemmin. Tekoja ei kuitenkaan voi ja tule mitata siltä pohjalta millä on enemmistön kannatus.
Vaikka tietyt toimintatavat herättäisivät tuomitsemista nyt, ne kuitenkin osoittavat tiettyjä käytännöllisiä tapoja ja taktiikoita, ja yhteiskunnallisen murtuman sattuessa ihmisillä on edessään suurempi repertuaari kohteita ja menetelmiä, joita on jo käytännössä kokeiltu ja testattu. Murtuman sattuessa vallitsevat sovinnaisuudet kumoutuvat, ja ihmiset jotka edellisenä päivänä tuomitsivat jyrkästi jonkun toimintamuodon, saattavat tarttua siihen kummempia epäröimättä.
Iskujen sisältämät ehdotukset ansaitsevat vähintäänkin vakavaa pohdintaa niiden taholta, jotka toden teolla ovat kiinnostuneita vallitsevan kumoamisesta, ei sen uusintamisesta.
Maahanmuuttokritiikin kauneus on kuitenkin siinä, että ei ole yhtä oikeaa menetelmää, vaan onnistuminen riippuu taktiikoiden ja menetelmien monimuotoisuudesta. Millä tahansa menetelmällä kukin haluaa toimia, maahanmuuttokriitikot eivät ole järjestelmän omatunto tai hienosäätäjä, vaan haluamme radikaalisti erilaisen yhteiskunnan.
Voi olla, että tulevaisuudessa maahanmuuttokriitikkojen matalan intensiteetin sabotaasi on niin arkipäiväistä ettei siihen enää kiinnitetä sen suurempaa huomiota. Voi olla, että otetaan itsestäänselvyytenä, että maahanmuuttokriittinen solidaarisuus tarkoittaa sanojen lisäksi tekoja, että osattomiin kohdistuva tukahduttaminen ei tapahdu seurauksitta. Voi olla, tai sitten ei.
Niille, jotka eivät jaksa googlettaa: alkuperäinen teksti löytyy täältä.
Yhteenveto
Iskujen pohjalta voidaan tehdä yhteenveto. Maahanmuuttokriitikoiden käyttämien menetelmien valikoimaa on laajennettu. Maahanmuuttokriitikot ovat päivittäneet näkemystä yhteenotosta, ja vieneet sitä reaktiivisesta protestista kohti proaktiivista hyökkäystä. Taktiselta kantilta maahanmuuttokriitikot pyrkivät ottamaan aloitteen itselleen ja viemään kamppailua yhä enemmän kentälle, jota virkavallan on vaikeampi kontrolloida. Maahanmuuttokriitikot pystyvät tarvittaessa kostamaan virkavallalle ja tekemään sen arjesta hankalampaa, sekä tarvittaessa häiritsemään yhteiskunnan keskeisiä tavarahyödykevirtoja. Lyhyesti: täkäläinen maahanmuuttokritiikki on tullut uudelle vuosikymmenelle.
On selvää, että tällaiset iskut hämmentävät eivätkä herätä kovin positiivisia ensireaktioita väestössä laajemmin. Tekoja ei kuitenkaan voi ja tule mitata siltä pohjalta millä on enemmistön kannatus.
Vaikka tietyt toimintatavat herättäisivät tuomitsemista nyt, ne kuitenkin osoittavat tiettyjä käytännöllisiä tapoja ja taktiikoita, ja yhteiskunnallisen murtuman sattuessa ihmisillä on edessään suurempi repertuaari kohteita ja menetelmiä, joita on jo käytännössä kokeiltu ja testattu. Murtuman sattuessa vallitsevat sovinnaisuudet kumoutuvat, ja ihmiset jotka edellisenä päivänä tuomitsivat jyrkästi jonkun toimintamuodon, saattavat tarttua siihen kummempia epäröimättä.
Iskujen sisältämät ehdotukset ansaitsevat vähintäänkin vakavaa pohdintaa niiden taholta, jotka toden teolla ovat kiinnostuneita vallitsevan kumoamisesta, ei sen uusintamisesta.
Maahanmuuttokritiikin kauneus on kuitenkin siinä, että ei ole yhtä oikeaa menetelmää, vaan onnistuminen riippuu taktiikoiden ja menetelmien monimuotoisuudesta. Millä tahansa menetelmällä kukin haluaa toimia, maahanmuuttokriitikot eivät ole järjestelmän omatunto tai hienosäätäjä, vaan haluamme radikaalisti erilaisen yhteiskunnan.
Voi olla, että tulevaisuudessa maahanmuuttokriitikkojen matalan intensiteetin sabotaasi on niin arkipäiväistä ettei siihen enää kiinnitetä sen suurempaa huomiota. Voi olla, että otetaan itsestäänselvyytenä, että maahanmuuttokriittinen solidaarisuus tarkoittaa sanojen lisäksi tekoja, että osattomiin kohdistuva tukahduttaminen ei tapahdu seurauksitta. Voi olla, tai sitten ei.
Niille, jotka eivät jaksa googlettaa: alkuperäinen teksti löytyy täältä.
Friday, September 19, 2014
Tässäpä idea persuille
Jos toimiston hajottaminen ottaa päähän, ei tarvitse mennä Tampereelle asti maksamaan pottuja pottuina. Hämeentie 28 on paljon lähempänä. Kiviä kehiin!
Friday, March 7, 2014
Tässäkö ukrainalainen uusnatsi?
Verkkomedia on mielestään julkaissut kuvan, joka todistaa Ukrainan opposition uusnatseja, juttu löytyy täältä.
Tarkkasilmäisempi huomaa, että natsin kypärässä lukee Partija rehioniv, Ukrainan kuulemma edelleen laillisen presidentin puolue.
Tarkkasilmäisempi huomaa, että natsin kypärässä lukee Partija rehioniv, Ukrainan kuulemma edelleen laillisen presidentin puolue.
Tuesday, February 25, 2014
Tosi pahoja nuo Ukrainan mellakoitsijat
Alkaa mennä niin naurettavaksi, että on pakko kommentoida tänne. Ukrainan mellakoitsijat ovat natseja ja antisemiittejä. Ja muun pahan lisäksi vielä Israel-myönteisiä uusliberalisteja.
Wednesday, March 27, 2013
Helvetin Heidi
Hämmästyttävä yhteensattuma. Viime kesänä Voima puolusti kovasti liivijengejä:
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2012/numero-7/poliisi-simputtaa-enkeleita
Nyt Heidi Hautala kärtsäsi Helvetin enkelien remonttifirman käytöstä.
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2012/numero-7/poliisi-simputtaa-enkeleita
Nyt Heidi Hautala kärtsäsi Helvetin enkelien remonttifirman käytöstä.
Subscribe to:
Posts (Atom)